Lakeustalo, Liminka

Lakeustalo on Limingan keskustaan rakennettu kuntalaiskeskus. Kolmesta erillisestä rakennuksesta koostuva monipuolinen kokonaisuus pitää sisällään muun muassa kunnanviraston, hotellin ja kuntosalin.

Kuntalaisten näyttävä olohuone

Yhteensä hieman yli 5 000 kerrosneliötä käsittävä rakennus valmistui kunnan keskustaan vuonna 2018. Sen suunnitteli PAVE Arkkitehdit Oy ja toteutuksesta vastasi Sikla Oy.

Limingan kunta järjesti suunnittelun käynnistämiseksi arkkitehtikilpailun, jonka hankesuunnitelmassa oli tarkkaan määritelty tarvittavat tilat ja rakennuksen päälinjat. Kilpailun voittanut Pave Arkkitehdit otti rohkean lähestymistavan hankkeeseen, haastoi kunnan näkemystä ja tuli valituksi.

Rakennus sai kolminaisen muotonsa keskeisen sijaintinsa ja ahtaan tonttinsa takia. PAVE Arkkitehtien suunnitelmassa erilaiset toiminnallisuudet pilkottiin pienempiin osiin, jotta palo-osastoinnista saataisiin järkevämpi ja rakennus istuisi paremmin kunnan mittakaavaan.

– Rakennuksen tarkoitus oli aktivoida Limingan kunnan kylänraittia, tukea kävellen liikkumista ja palveluiden helppoa tavoitettavuutta, käyttää paljon viherrakentamista ja avata maisemia sisältä ulos. Näin rakennuksesta saadaan liminkalaisten olohuone, arkkitehti Pave Mikkonen kertoo.

Monipuolinen monitoimitalo moninaisella ilmeellä

Lakeustalon kolmessa rakennuksessa toimii Limingan kunnanvirasto, 30 huoneen hotelli, suuri kahvila, Kelan palvelupiste, kuntokeskus sekä monta paikallista pienyritystä.

Rakennus on ulkonäöltään mielenkiintoinen ja vaihteleva. Sen läntinen osa on tummanpuhuva ja rauhallinen. Keskellä rakennusmassaa on matalampi osuus, jonka koko seinän korkuinen lasipinta houkuttelee kulkemaan sisään leikkisästä pääsisäänkäynnin putkesta. Mattamusta rypytetty pelti istuu kauniisti suurten lasipintojen kanssa yhteen ja luo modernin ilmeen.

Rakennuksen itäinen siipi on yhtä korkea kuin läntinen puoli, mutta väritykseltään kirkkaan valkoinen. Täysin saumaton rakennus on rapattu ja näin on luotu yksivärinen ja puhdas vaikutelma. Talojen päädyt on toteutettu rytmikkäällä puurimaverhouksella.

Vaihteleva julkisivu on tarkkaan suunniteltu ja huolella toteutettu.

Julkisivu pysäyttää katsomaan rakennusta tarkkaan ja kutsuu luokseen

PAVE Arkkitehdit halusivat rakennuksen, joka on ekologinen, kestävä ja esteettinen. Erilaisilla värityksillä kolmeen osaan pilkottu rakennus sai myös estetiikaltaan erilaisia luonteenpiirteitä.

– Julkisivu on rakennuksen sadetakki. Se suojaa rakennusta ja antaa sille ikää. Kun julkisivu on rakenteeltaan toimiva, voidaan alkaa miettiä myös estetiikkaa, arkkitehti Pave Mikkonen kertoo.

Julkisivulevytyksissä PAVE Arkkitehdit luottivat pitkälti Muotolevy Rakennustuotteiden levytystuotteisiin. Itäisen rakennuksen tyynen valkoinen pinta toteutettiin BluClad-rappauslevyjen päälle rappaamalla. Läntinen rakennus sai täysin toisenlaisen tyylin tummilla vaihtelevan kokoisilla Equitone Natura -kuitusementtilevyillä. Suurikokoinen tumma rakennus on vaikuttava ilmestys Limingan katukuvassa ja sen rytmitetty levytys luo vieressä seisovalle tasaisen valkoiselle vastinparilleen tyylikkään vastakohdan.

Arkkitehdit suunnittelivat levyjen detaljoinnin tarkasti ja tämä näkyy lopputuloksen laadussa. Suunnittelijat ovat itse tyytyväisiä lopputulokseen ja ovat saaneet myös kuntalaisilta paljon positiivista palautetta uudesta modernista kuntalaiskeskuksestaan.

Valmistumisvuosi

2018

Suunnittelija

PAVE Arkkitehdit Oy

Urakoitsija

Sikla Oy

Sijainti

Liminka

Julkisivumateriaali

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Lisätietoa tietosuojaselosteessa.

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujen teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Kohdennamme mainontaamme, jotta voimme tavoittaa tuotteistamme kiinnostuneista ihmisiä mahdollisimman hyvin. Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.