Equitone kuuluu Muotolevy Rakennustuotteet -tuoteperheeseen. Muotolevy Rakennustuotteet

Elosalama, Espoo

SuunnittelijaJuha Mutanen, Arkkitehtitoimisto Juha
UrakoitsijaJatke Uusimaa Oy
SijaintiEspoo

Arkkitehti Erkko Virkkunen suunnitteli Espoon Otsolahden asuinalueen lähikauppoineen vuonna 1966. Lokakuussa 2012 Espoon Tapiolaan Elosalamantie 2–4:ään alettiin rakentaa kahta uutta nelikerroksista asuintaloa. Niissä on yhteensä 60 asuntoa ja rakennusalaa 3 800 m2. Kohde valmistui keväällä 2014. As Oy Espoon Elosalaman suunnitteli arkkitehti Juha Mutanen Arkkitehtitoimisto Juha Mutanen Oy:stä. Pääurakoitsija oli Jatke Uusimaa Oy ja rakennuttaja Sato Rakennuttajat Oy.

Talot suunnittelu vanhaa ilmettä kunnioittaen

Haasteena oli saada nämä kaksi uudisrakennusta sulautumaan Tapiolan 60-lukulaiseen kulttuuriympäristöön, mutta samalla näyttämään uusilta. Alueen vanhojen talojen parvekkeiden sisäverhouksissa on käytetty mustaa puupanelointia. Kyseiset parvekekattoratkaisut ovat nykyisin huonoja paloturvallisuusmielessä. Puupinnat vaativat myös huoltokäsittelyä usein.

”Juuri paloturvallisuuden, huoltovapauden ja nykyaikaisen ilmeen takia uusiin asuintaloihin suunniteltiin Muotolevyn Equitone-julkisivulevyt yhdistettäväksi muuhun julkisivurakenteeseen”, sanoo arkkitehti Juha Mutanen. Muotolevyn Equitone-julkisivulevyjä – läpivärjättyä grafiitinharmaata Tectiva E80 -levyä – käytettiin parvekkeiden sisäosien verhoilussa ja rakennuksen 1. kerroksessa olevien autotallin ovien ja ulkoparvekelinjojen alapintaverhoilussa.

”Valittujen julkisivumateriaalien pitää kestää sää- ja kulutusrasitusta vielä 10 vuodenkin päästä ilman suurempaa huoltoa. Läpivärjätyissä levyissä elämän jäljet eivät näy”, sanoo Mutanen. Huoltovapaus onkin kestävän kehityksen kannalta lopulta kiinteistön omistajan ja asukkaiden parhaaksi.

Haasteellinen ja uusi kokemus urakoitsijalle

Kohteen rakennusurakoitsija Jatke Uusimaa Oy on pääasiassa asuntotuotantoon erikoistunut 2012 perustettu rakennusliike. Jatke Uusimaa Oy kuuluu Jatke Oy -konserniin, joka on asuntotuotantoon, julkisivusaneeraukseen sekä toimitilarakentamiseen ja -saneeraukseen erikoistunut vuonna 2009 perustettu rakennusliike. Autotallin ovet olivat projektin vastaavan työnjohtajan Mika Tjukanovin mielestä mielenkiintoinen ja haastava tehtävä.

”En muista aiemmin toteuttaneeni urakkaa, jossa autotallin ovetkin on suunniteltu muuhun julkisivuun sulautuvaksi kokonaisuudeksi. Tällainen ei ole vielä kovin yleistä”, sanoo Tjukanov. Ovirungoiksi valittiin Vasmet Oy:n teräsovet, koska ovien ja karmien rungon pitää olla vahva ja paloturvallinen. Yksi ovi painaa noin 100 kg. Ovilevyt tulivat Muotolevyltä määrämittoihin sahattuna ja ne asennettiin niittikiinnitysmenetelmällä. Työ oli vaativaa. Päänvaivaa aiheuttivat erityisesti lämpötilan vaihtelut. Oviprojekti muistutti Tjukanovin mielestä enemmänkin konepajalla tehtävää työtä. Muotolevyltä saatiin kuitenkin tarkat ohjeet levyjen työstöön ja kiinnitykseen.

”Julkisivu-urakassa yksityiskohtia riitti muutenkin kovasti. Miten liittää esimerkiksi eri julkisivumateriaalit yhteen. Tässä meni peltilistaa paljon. Levyjen mittaamisen ja leikkaamisen kannalta työ oli erityisen tarkkaa, käytössä oli 10 mm:n toleranssi ja siitä ei saanut poiketa”, Tjukanov sanoo.

”Yhteistyö Muotolevyn kanssa sujui hyvin. Saimme heiltä teknistä neuvontaa ja levyjen optimointia pohdittiin pitkään. Myös levyhukkaa mietittiin kovasti. Sain sellaista tietoa, mitä tarvitsin”, Tjukanov sanoo. Tjukanovin mukaan toisen asuintalon kanssa kaikki olikin jo sujuvampaa, koska talot ovat identtiset ja samat työvaiheet toistuivat.

Opit ja saavutukset

”On hienoa nähdä, miten läpivärjätyillä levyillä rakennuksen ulkonäköä voidaan muuttaa. Laajalla julkisivulevyvalikoimalla voidaan toteuttaa monenlaisia yksityiskohtia. Esimerkiksi läpivärjättyjen levyjen käyttö rakennuksen autotallin ovissa antaa rakennukselle uudenlaisen ja raikkaan ilmeen”, sanoo Muotolevyn tuoteryhmäpäällikkö Michael Lind.

Lindin mukaan myös parvekkeiden väliseinissä, taustoissa ja alakatoissa käytetään entistä enemmän julkisivulevyjä niiden hyvien palo-ominaisuuksien vuoksi. Läpivärjätyt levyt ovat kestäviä ja huoltovapaita.

”Suomessa julkisivulevyjen niittikiinnitys on vielä aika harvinaista. Sen sijaan Euroopassa se on yleisin kiinnitystapa. Uskon, että tämän yleistyvän myös Suomessa”, sanoo Lind.